Lennokas askel, pilvetön mieli

Vuosia sitten tiedemiehet uneksivat uudesta, jalattomasta ihmisrodusta. Auto, työ, kiire ja tietokone näyttelisivät ratkaisevaa osaa tässä kehityksessä. Unelma on toteutumassa. Nyt kuitenkin tiedämme, että he olivat väärässä. Ihminen ei menetä ainoastaan jalkojaan, vaan myös päänsä. Hän on istuva aave, joka seuraa pää kainalossa liikuntaa näköradiostaan. Viidennes koululaisista on jo “liikuntakyvytön.”

Passiivisuuden aate tulee kurkunleikkaajien saarelta. Siellä niskasta alaspäin kaikki on vain siirrettävää päätelinettä. Nykyihminen uskoo kaiken pysähtyvän niskaan. Koulu ja kulttuuri hiovat päätä, keho saa murusia osakseen niin kuin Lasarus rikkaan miehen pöydältä. Urbaani ihminen on nähnyt paljon vaivaa saattaakseen ruumiinsa huolettomaan lepoon.

Vanha erehdys on noussut kuolleista uusissa vaatteissa. Nykyinen sivistynyt, päätään teroittanut ihminen ihmettelee keskiaikaista pimeyttä, jolloin ruumista lyötiin laimin ja pidettiin lantasäkkinä. Nyt hän itse syyllistyy samaan, sielu on vain vaihtunut mieleksi. Päästä se kiinni on, hän päättelee. On, mutta olisi hyvä muistaa, että pään ja ruumiin välissä on kaula. Kaikki ei sittenkään pysähdy niskaan. Keho on paljon enemmän kuin siirrettävä pääteline.

Itse asiassa ei ole mitään eroa mielen ja ruumiin välillä. Ero on keinotekoinen ja harhainen. Mieli ei ole vain mieli ja tunteet eivät ole vain aivoissa. Systeemiä voidaan kutsua kehomieleksi, koska siinä tunteet ovat peruuttamattomasti liitetty fysiikkaan. Jokainen solu ruumissa on toiminnallisessa yhteydessä kaikkiin muihin soluihin, vain siten elimistö säilyttää kokonaisuutensa. Millainen viesti mahtaa lähteä aivosoluille rapakuntoisen veltoista pohkeista tai raskaina riippuvista leuoista? Jos pohkeet toteavat aivoille: “Täällä on aika löysää” niin aivot vastaavat: “Niin on täälläkin.”Mieli ei ole yhtään paremmassa kunnossa kuin ruumiskaan. Ruumis on enemmän kuin siirrettävä pääteline.

Se osa aivoistamme, joka tekee meidät kykeneväksi liikkumaan on vain muutaman millimetrin päässä siitä osasta aivojamme, joka vastaa ajattelusta ja tunteista. Pään fyysinen järjestely tukee käsitystä, että liikunnan ärsyttäessä motorista korteksia se vaikuttaa ajatuksiin ja tunteisiin.

Antiikin ihmiset ymmärsivät paremmin kuin nykyiset mielen ja ruumiin välisen yhteyden.  Kreikkalaiset opettivat, että liikunta teki mielen kirkkaammaksi ja suosittelivat sitä jäykkyyden hoitoon ja hengen jalostukseen. Aristoteles perusti oman “kävelykoulunsa,” luennoi ja ratkoi ongelmia kävellessään oppilaidensa kanssa Ateenan kaduilla. Platon ja Sokrates pitivät myös kävelykoulua, samoin roomalaiset, joilla oli omat kävelevät oppineensa. Tätä oppineiden halua liikkua selitettiin sillä, että kävellessä tahto ja lihakset toimivat niin tottuneesti yhdessä ja suorittavat tehtävänsä niin pienellä ponnistuksella että äly jää vapaaksi ratkomaan ongelmia.

Fyysinen kunto ei vain ole eräs tärkeimmistä avaimista terveyteen, sille perustuu myös dynaaminen ja luova älyllinen toiminta. Äly ja kyvyt toimivat huipputehollaan, vain vahvassa ruumiissa. Karaistunut henki ja sitkeä mieli asuvat hyväkuntoisessa kehossa. Sohvaperunat ovat nykykerettiläisyyden uhreja uskoessaan, että tinkimällä liikunnasta he eivät aiheuta päälleen mitään menetyksiä.

Fyysinen toimettomuus on täysin luonnotonta. Kuntoilijoina meistä kaikista voi tulla jonkinlaisia, mutta katselijoina hengissä pysyvät vain kaikkein vahvimmat. Fysiologien mukaan vai ne, jotka läpäisevät ankarimmat fyysiset rasitustestit voivat elää velttoa elämää. Kaikki muut ovat vaarassa. Ihminen istuu itselleen sairautta ja liikkuu terveyttä.

Liikkumattomuus on seurustelua kuoleman kanssa. Se on kuoleman esiaste, koska kuolemassa kaikki liike lakkaa. Heräjä sinä, joka istut ja makaat.

Jorma Räsänen, FT

Comments are closed