Hankkeet


UP3 nepal logo

Kohdunlaskeuman ennaltaehkäisy Nepalissa

Adra Finland – säätiön ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroin rahoittamassa projektissa yhdessä Etra-liiton ja Finland Svenska Adventkyrkan kanssa tavoitteena oli vähentää nepalilaisille naisille yleistä kohdunlaskeuman esiintymistä. Projektia toteutettiin paikallisen yhteistyösairaalan, Scheer Memorial Hospitalin, kanssa. Etra-liiton kouluttama tiimi toteutti paikallisin voimin terveyskasvatusta sekä terveys- ja opetusviranomaisille, että vapaaehtoisten kautta kylissä ja yhteisöissä. Terveyskasvatusta varten on luotu sähköistä ja kirjallista opetusmateriaalia sekä esimerkiksi draamakäsikirjoituksia. Katudraaman kautta myös lukutaidoton väestö lisää tietoaan elintapojen ja kulttuurin vaikutuksesta naisten lisääntymisterveyteen ja sitä kautta koko väestön terveyteen.

Terveyskoulutuksiin osallistuneille tehdyn kyselyn mukaan kyläterveydenhoitajien voidaan arvioida tavoittaneen kotipaikkakunnillaan yli 60.000 paikkakuntalaista ja terveystiedon opettajat lähes 40.000 oppilasta.
Vuosi 2017 oli projektin viimeinen. Hankkeen aikana 2015-2017 pidettiin yhteensä 16 maakunnassa 112 koulutusta 385 maakuntien terveystyöntekijälle, 2744 kyläsairaanhoitajalle ja 1695 koulujen terveystiedon opettajalle. Kaikkiin koulujen oppilaille pidettyihin näytetunteihin osallistui yhteensä 36.795 oppilasta ja heidän 624 opettajaansa ja katudraamoja seurasi noin 90.000 nepalilaista. Kaiken kaikkiaan projektin voidaan arvioida tavoittaneen noin 500.000 nepalilaista.

Ohessa linkki hankkeesta kertovaan videoon: https://youtu.be/DEQKH0L3dMs


Comments are closed